Yhdessä olemme enemmän

Ei kommentteja

Kirjoittaja: Martti Fredrikson, Finnpulp

Teollisen investorin mukaan saaminen Finnpulpin hankkeeseen on ollut alkumetreiltä lähtien yksi tärkeimmistä onnistumisen kriteereistä. Maanantaina tämä tavoite toteutui kiinalaisen Hengan International Groupin merkitessä 36,5 % yhtiömme osakkeista. Henganin kaltaisen toimijan sitoutuminen Finnpulpin omistajaksi tarkoittaa suoraa yhteyttä havusellun globaaleille jatkojalostusmarkkinoille. Hengan hakee Finnpulpista vakautta raaka-ainevirtaansa ja samalla Finnpulp sai vakavaraisen ja arvostetun omistajan, joka tarkastelee omistajuuttaan pitkäjänteisesti vuosikymmenissä. Hengan tuntee Suomen ja suomalaisen sellun. Se on ollut vuosikymmeniä maamme selluteollisuuden merkittävä asiakas. Yhtiö tulee myös jalostamaan merkittävän osuuden Finnpulpin tulevasta sellutuotannosta.

Seuraavaksi aloitamme tehtaan perussuunnittelun. Tämä työ tuottaa tehdasalueen rakennusten sijoitussuunnitelmat, prosessilaitteiden mitoituksen ja valinnan sekä lopuksi myös arkkitehtikuvat. Niiden pohjalta pystymme kilpailuttamaan tehtaan toteuttajat, laatimaan lopullisen budjetin ja tekemään varsinaisen investointipäätöksen. Perussuunnitteluvaihetta varten rekrytoimme myös ensimmäiset työntekijämme. Aluksi tarvitsemme useampia asiantuntijoita, joiden tehtävänä on vastata prosessin eri osa-alueiden suunnitteluvaiheen läpiviemisestä yhdessä kumppaniverkostomme kanssa. Tätä työtä johtaa jo kolme vastaavaa tehdasprojektia aikaisemmin läpivienyt projektijohtajamme Timo Piilonen.

Hankkeemme eteneminen on otettu hyvin vastaan niin kotimaassa ja kuin maailmalla. Erityisen iloisia olemme siitä, miten tervetulleiksi koemme itsemme Kuopiossa. Tunnemme kuuluvamme joukkoon, vaikka hankkeemme pohjatyöt ovat vasta käynnistymässä ja kaikki keskustelu asukkaiden kanssa on perustunut ympäristöluvan ympärillä käytävään keskusteluun. Hyvin sujuneen YVA-prosessin ja lupavalmistelun jälkeenkin lupaamme olla vastuullinen toimija Savon sydämessä. Tiedämme, etteivät kaikki ympäristölupaprosessiin osallistuneet koe saaneensa toiveitaan kuuluville. Ymmärrämme näitä puheenvuoroja. Uskomme kuitenkin lupaviranomaisten tehneen hyvää työtä ja antaneet meille luotettavan pohjan haittakorvausten arvioinnille. Pitkällä aikavälillä tuomme yhtiönä Kuopion alueelle vaurautta ja vahvuutta, jonka uskomme palvelevan kaikkia alueen asukkaita.

Tavoitteena on, että vuoden päästä Finnpulpin rakennustyömaa on käynnissä. Sitä ennen työstettävänä on monta yksityiskohtaa, joihin tarvitsemme alueen sekä alan parhaiden ammattilaisten tuen. Ratkaiseva askel kohti hankkeen toteutumista on nyt kuitenkin otettu.

Keskustellaan

Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot
medialle

Finnpulp

Martti Fredrikson
toimitusjohtaja
martti.fredrikson@finnpulp.fi

Tehdashanke

Timo Piilonen
johtaja
timo.piilonen@finnpulp.fi