Korkein hallinto-oikeus (KHO) on antanut tänään päätöksen, jonka mukaan se hylkää Finnpulp Oy:n jättämän purkuhakemuksen KHO:n vuonna 2019 antamasta kielteisestä ympäristölupapäätöksestä.
”Hakemuksemme mukaisen tehdashankkeen osalta asia on nyt loppuun käsitelty. Tutustumme päätökseen tarkemmin eikä meillä toistaiseksi ole muuta kerrottavaa”, toimitusjohtaja Martti Fredrikson sanoo.
KHO:n päätös liittyy Kuopion Sorsasaloon biotuotetehdashanketta suunnittelevan Finnpulp Oy:n purkuhakemukseen, jonka Finnpulp jätti KHO:een 25.5.2021. Finnpulp vaati tehdashankkeen ympäristöluvasta 19.12.2019 tehdyn kielteisen päätöksen purkua ja ympäristöluvan välitöntä antamista pääosin KHO:n vähemmistön hyväksymin lupaehdoin tai ainakin asian uudelleen käsittelyä.